©2017 BY PERHEILONA.

040 56 724 79

1/3

Valmennusta perheiden arkisten ongelmien ratkaisemiseen – olivatpa ne sitten suuria tai pieniä

On aikoja, kun arki kotona menee selviytymiseen, eikä yhdessäolo ole mukavaa tai sujuvaa. Jo etuoven avaaminen ahdistaa, kun selvittämättömät riidat odottavat ratkaisuaan. Rakastat perhettäsi, ja tekisit mitä vain, että ristiriidat saataisiin ratkaistua. Ruuhkavuosien keskellä voimavaroja koitellaan jo muutenkin, eikä ongelmia kohdatessa uupuneella vanhemmalla ole välttämättä voimia pitää yllä normaaleja arkisia asioita. Tapaaminen ratkaisukeskeisen perhevalmentajan kanssa antaa perheelle työkaluja ongelmista ja kriiseistä selviämiseen.

Olen Heidi Hammarberg, ratkaisukeskeinen perhevalmentaja ja neljälapsisen uusperheen äiti. Toivon epätoivoisissa tilanteissa olevien perheiden tietävän, että apua on saatavilla ja ahdingosta voi päästä eroon.

Olen lähihoitaja ja ratkaisukeskeinen perhevalmentaja. Lisäksi olen opiskellut avoimessa yliopistossa terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä opintoja. Olen myös vauvahieronnan ohjaaja sekä toiminut ensi- ja turvakodilla Doula-synnytystukihenkilönä tuleville äideille.

Olen perustanut PERHEilonan auttaakseni perheitä haastavissa elämäntilanteissa. Olen pitkään työskennellyt lapsiperheiden kanssa, läpikäynyt eron, ollut yksinhuoltajana kolmelle pienelle lapselle ja perustanut uusperheen. Näistä kokemuksista sain innostuksen auttaa perheitä vastaavissa tilanteissa.

 

Minuun ollaan yhteydessä erotilanteissa, vanhempien suhdeongelmissa, ruuhkavuosien ahdistuksessa, yksinhuoltajan uupumuksessa tai lapsen ja vanhemman kommunikaatio-ongelmissa.

 

Ratkaisukeskeisessä perhevalmennuksessa saa:

  • yksilöllisiä toimintatapoja jokaisen perheen omiin tilanteisiin ja tarpeisiin

  • kannustavia ja konkreettisia käytännön työkaluja arkeen

  • motivaatiota muutokseen ja ongelmien ratkaisuun

  • tukihenkilön tapaamisiin sidosryhmien kanssa, kuten koulun, neuvolan tai muun hoitavan tahon kanssa

  • ohjausta muuttaa ongelmakeskeinen ajattelu, puhe ja toiminta ratkaisu- ja voimavarakeskeiseen toimintaan.

 

Tarkoituksena on saada perheenjäsenet toimimaan yhdessä yksilöinä. Aikuisten ja lasten henkilökohtaiset tarpeet huomioidaan aina ensisijaisesti, enkä anna ratkaisuksi valmiita suosituksia tai tuomitse tehdyistä valinnoista.

 

Perheestä ei tee vahvaa ne ongelmat, joita he ovat kohdanneet, vaan ne tavat, joilla niistä on selvitty. Yhdessä voimme tehdä perheestänne voimakkaan.

OTA YHTEYTTÄ

Palvelen asiakkaitani toimistollani Vaasassa.

Pidän vastaanottoa myös Helsingissä Mommy&Me:n tiloissa Kulosaaressa ja Erottajalla.
Mommy&Me verkkoajanvaraus

 

Kulosaari
Kulosaaren puistotie 42 
00570 HELSINKI

 

Erottaja
Erottajankatu 9 B, sisäpiha
00130 HELSINKI